Toivo Viljamaa

Johannes Ulvichiuksen runot (v. 1647) Gregorius Halleniuksen Mynämäen historiassa (v. 1738)

Introduction

Johannes ulvichiuksen runot (v. 1647) gregorius halleniuksen mynämäen historiassa (v. 1738). Tutustu Johannes Ulvichiuksen (1647) latinankielisiin runoihin, jotka Gregorius Hallenius kopioi Mynämäen historiaansa (1738). Tutkimus paljastaa runojen kadonneen historian.

Abstract

Henrik Fleming rakennutti Mietoisten kappelikirkon 1640-luvulla. Runoilija-pappi Johannes Ulvichius kirjoitti kirkon kunniaksi ylistysrunon Carmen panegyricum ja alttarirunon. Paperitauluille kirjoitetut latinankieliset runot olivat nähtävissä vielä 1730-luvulla, jolloin Gregorius Hallenius kopioi ne Mynämäen historiaansa. Taulut ovat sen jälkeen hävinneet. Runojen olemassa­olo on huonosti dokumentoitu kirjastoissa ja tutkimus­kirjalli­suu­dessa. Ylistysrunosta on olemassa muutamia – puutteellisia ja virheellisiä – mainin­toja. Alttari­runoa ei mainitse kukaan. Bibliografioissa kyllä mainitaan Ulvichiuksen Flemin­gin kunniaksi kirjoittama ruotsin­kielinen runo Ähreskrift (Åbo 1647). Mietoisten kirkonarkiston kaluste­luetteloissa on vielä 1800-luvun alkupuolella mainintoja paperitaulusta, jolla olisi ollut latinan­kielinen ylistysruno, ja Kansallis­arkistosta löytyy Ulvichiuksen latinankielisten runojen proosamuotoinen ruotsinnos. Näitä löytöjä tutkijat eivät ole osanneet yhdistää Halleniuksella säilyneisiin runoihin. Johannes Ulvichius (n.1600–1652), joka vaikutti Ruotsissa, Inkerin­maalla ja Suomessa, tunnetaan myös huonosti.  Parhaiten tunnetaan hänen nuoruu­den­­työnsä Gävlen ylistys (Uppsala 1617). Elämänsä päätyön hän suoritti Inkerinmaalla ruotsalaisen seurakunnan pappina ja erosi tästä virasta v. 1642. Eron jälkeinen aika, jolloin hän kirjoitti mainitut Flemingin ylistysrunot, on jäänyt kuitenkin niin hämäräksi, että biografioissa hänen kuolin­vuodekseen ilmoitetaan 1642. Ulvichiuksen Carmen panegyricum on itsenäinen runo eikä ruotsinkielisen ”lyhennetty parafraasi”, vaikka molemmilla onkin sama aihe ja samanlaista sisältöä. Ruotsinkielinen runo luettelee yksityis­kohtaisesti Henrik Flemingin kirkko­­lahjoitukset ja kiittelee Flemingin suopeutta pappeja ja Ulvichiusta kohtaan, latinan­kielinen ylistysruno keskittyy esittämään ylistyksen Flemingin yhden työn, Mietoisten kappelikirkon raken­tamisen, välityksellä. Artikkelissa tutkitaan erityisesti runojen otsikkotekstejä, joissa ylistyksen kohteen lisäksi mainitaan myös Mietoisten kirkon rakentamis­vuosi, Halleniuksen tekstissä 1643, ”Ähreskrift”-taulussa 1645. Tekstien vertai­lun ja säilyneen arkisto­aineiston avulla osoitetaan, että Ulvichius kirjoitti Flemingin ylistysrunot vuosien 1645–1647 välillä ja merkitsi niihin kirkon rakentamisvuodeksi 1645. Hallenius taas luki tekstin väärin, koska hän tiesi, että kirkko rakennettiin 1643. Runot olivat tilaustyö, jonka Ulvichius teki kiittääk­seen hyvin tuntemaansa Inkerinmaan maaherraa, kirkkojen rakentajaa ja papiston auttajaa Henrik Flemingiä. Asiakirjojen ja otsikkotekstien analyysi osoittaa myös, että runot painettiin v. 1647 Petrus Waldin kirjapainossa yhdelle arkille, latinankieliset vasemmalle puolelle ja ruotsin­kielinen oikealle puolelle.  Emme tiedä, missä painate oli tarkoitus julkaista. Halleniuksen mukaan osa painatteesta päätyi kappelin seinälle.  

Review

This paper presents a significant contribution to the study of 17th-century Finnish and Swedish literary history by unearthing and meticulously analyzing the previously obscure poems of Johannes Ulvichius. The study's core centers on two Latin poems – a *Carmen panegyricum* and an altar poem – written in 1647 for Henrik Fleming's Mietoinen chapel church, and preserved solely through Gregorius Hallenius's 1738 Mynämäki history. The abstract effectively highlights the challenge of poorly documented historical figures and texts, noting that one poem was entirely unmentioned in scholarship, while the other existed only in flawed references. The research promises to shed crucial light on Ulvichius's life and work, particularly his post-1642 period, correcting biographical inaccuracies and re-establishing his literary output. Methodologically, the paper excels in its detective work, demonstrating how previously disconnected archival findings – such as 19th-century church inventory mentions and a Swedish prose translation in the National Archives – can now be definitively linked to the Latin poems copied by Hallenius. The abstract clearly delineates the distinct nature of the *Carmen panegyricum* from the commonly known Swedish *Ähreskrift* (1647), showing they are independent works with different thematic focuses, rather than paraphrases. Furthermore, the meticulous textual analysis of the poems' title texts, in comparison with archival documents, allows the authors to precisely date the poems' composition to 1645-1647 and identify Hallenius's misreading of the church's building year. This level of detail not only reconstructs the historical context of the poems but also corrects long-standing inaccuracies. Overall, this research represents a commendable effort in recovering lost literary heritage and clarifying the biography of a neglected figure like Johannes Ulvichius. By synthesizing textual analysis with archival research, the paper provides a robust argument for the existence, dating, and likely publication in 1647 by Petrus Wald of these important Latin poems. Its findings significantly enrich our understanding of patronage, ecclesiastical history, and literary production in the 17th-century Baltic region. The study's success in linking disparate historical fragments into a coherent narrative underscores its value for scholars of early modern literature, history, and bibliography, paving the way for a more complete appreciation of Ulvichius's place within the literary landscape.

Full Text

Comments

You need to be logged in to post a comment.